tiistai 8. heinäkuuta 2014

Puutarhan ihmeitä


Onni on oma piha! Keskeneräinen, epätäydellinen - turhauttavakin, mutta silti niin ihana. 



Pihajasmike, taustalla laakakatajaa ja vuorimäntyjä


Tuija, kukintansa jo lopettanut lumipalloheisi, loistosalviaa


Pikkujasmikkeet, taustalla syyshortensioita


Ketoneilikoita ja hopeahärkkiä


Nurmikko, se äsken kylvetty, vihertää jo, jasmiinit kukkivat, gladiolukset puskevat esiin kukkapenkistä. Ja tämänhetkinen suuri ylpeydenaiheeni: juurakoista muutamia viikkoja sitten istuttamani Sarah Bernhard-pionit, oikeaoppisesti kohopenkkiin istutetut, muutaman sentin multakerros päällään (kyllä, olen opiskellut!) nousevat nekin silmissä. Vielä pari viikkoa sitten kyselin työkavereiltani tietäisikö kukaan kuinka nopeasti ne alkavat kasvaa. Eivät tienneet, enkä netistäkään löytänyt mitään tuohon kasvunopeuteen liittyvää, joten oletin ehkä ensi kesänä jotain alkavan tapahtua. Mikä ylläri! Nyt jännitetään jo ensi kesää, kukkivatkohan ne jo silloin




Sarah Bernhardt -pionintaimet


Takana punatähkät, edessään taponlehtiä, vierellä syyshortensia


Keskikesällä tuoksut, kukat, vihreys ja kaikki on jotenkin vaan niin suurta. Jos alkukesällä uuden vihreyden edessä tuntuu henki salpautuvan ihmetyksestä, tapahtuu se sama nytkin. Illat puutarhassa ovat jotenkin erityisen taianomaisia. Varjojen pidetessä tuoksut tuntuvan voimistuvan ja värisävyt muuttuvat intensiivisemmiksi. Uusia ideoita ja suunnitelmia putkahtaa mieleen toinen toisensa perään ja se varmaan homman juju onkin; valmis lopputulos - jos sellaista puutarhan rakentamisessa edes on - häämöttää jossain vuosien, vuosikymmenien päässä,  joten täytyy nauttia matkasta.



Kangasajuruoho (vai oliko tämä se harmaa-ajuruoho?)


Syyshortensia on täynnä nuppuja


Rautatammi näyttää viihtyvän, ainakin se kasvaa!

Heleän hienoa heinäkuuta!