perjantai 30. toukokuuta 2014

Pihavalaistus kuntoon




Kuten olette viime aikoina saaneet täältä jo useamman kerran lukea, olen aika tosi innoissani alkavasta kesästä ja siitä, että olen taas päässyt jatkamaan pihan rakentamista talven jälkeen. Viime kesänähän ehdimme tehdä u:n muotoisesta pihastamme sen isoimman alueen, eli eteläpuolen melkeinpä valmiiksi; teimme pihakiveyksiä ja -muureja, kylvimme nurmikon sekä istutimme suurimman osan istutuksista.

Pihavalaistusta emme ehtineet vielä viime kesänä toteuttaa ja pihapiirivalaisinten valitseminen sekä asentaminen olikin suunniteltu tehtäväksi tänä keväänä heti ekaksi. Tähän saumaan sattuikin täydellisesti Indiedaysin ja Airamin yhteistyö, jonka puitteissa pääsin suunnittelemaan ja toteuttamaan pihamme valaistuksen Airamin laadukkailla pihapiirivalaisimilla.




Kuten sisätiloissa, on valaistus yhtä tärkeä juttu myös ulkona. Pihavalaisimet ovat tärkeä osa pihan 'sisustusta', ne luovat viihtyisyyttä ja korostavat hämärän tullen pihan kasveja, puita, muotoja ja kulkuväyliä. Valaistus viimeistelee pihan ilmeen ja vaikka kaikki ei puutarhassa valmista olisikaan, niinkuin meillä vielä osittain, valaistuksen asentamisen jälkeen keskeneräisetkin paikat näyttävät jo tosi paljon valmiimmilta!

Meidän piha-aluetta rajaa kahdelta sivulta valkoiseksi rapattu harkkoaita, johon rakennusvaiheessa asennettiin sähkökaapelit kolmea muuriin kiinnitettävää pihavaloa varten. Valaisinten paikkoja oli tuolloin hiukan hankala miettiä muuten kuin vain summittain: mitään istutuksia kun ei silloin vielä ollut, eikä aidan viereen suunniteltua vierasautopaikkaa rajaavaa pihakivipengerrystä ollut myöskään tuolloin tehty. Airamin valikoimista löysimmekin meille täydellisesti sopivat, harjattua terästä olevat Alppila-valaisimet, joita pystyy kääntämään ja suuntaamaan miten haluaa. Näin ei sekään lamppu jää piiloon, jonka eteen istutin yhden syreenin. :) Suunnattavilla valaisimilla pystyy myös luomaan pihalle aina halutessaan uudenlaisia tunnelmia kääntämällä valon osoittamaan eri suuntaan. Ja muuten, Alppila-valaisimet ovat sopivia myös sisätiloihin, kylpyhuoneeseenkin.






Nämä kuvat on napattu pari viikkoa sitten ja on huimaa, miten erilaiselta piha näyttää tällä hetkellä. Jasmiinit, syreenit ja hortensiat ovat kasvaneet kuvan tilanteesta varmaan puolella! Istutusten takaa pilkistävälle patolevyn suikaleelle pitäisi keksiä vielä jotain. Lisää kuorikatetta tai pyöreitä kiviä?



Alppila-valaisimien luoma valo on tosi kaunis ja tuo pihalle ihanan tunnelman.



Myös pihan länsipuolta rajaa samanlainen valkoinen aita. Tämän puolen aitaan emme laittaneet sähkökaapeleita vaan halusimme hoitaa valaistuksen parilla istutusten sekaan maastoutuvilla kohdevaloilla sekä terassilaudoitukseen upotettavilla spoteilla. 

Airamin valikoimasta löysimme helposti asennettavia maapiikillisiä puutarhakohdevaloja joissa on näissäkin säädettävä valaisukulma. Näitä laitoimme (minä laitoin!) pylväshaapojen juurille, josta ne samalla valaisevat ja korostavat kivasti puiden taakse jäävää kalliota.





Tämä puoli pihaahan on vielä täysin työn alla, siellä ei toistaiseksi ole haapoja ja muutamaa köynnöshortensiaa lukuunottamatta vielä mitään. Rinteeseen tulevat puiset portaatkin ovat rakentamatta. Mutta ihanaa miten pelkästään valaistuksella saa ilmettä valmiimmaksi ja viimeistellymmäksi. Hämärän tullen kalliosta nousee valon avulla kiinnostavia muotoja ja haapojen lehdet välkkyvät kultaisina. Rikkaruohoiseen muhkuramaahan ei kiinnitä enää ollenkaan huomiota!

Päivänvalossa tilanne on toki hieman eri…




… mutta illan hämyssä tämäkin osa pihasta muuttuu valaistuksen ansiosta kutsuvaksi. Kallion koloihin istutan isoja heiniä, pensaita ja kivikkokasveja.






Yhdessä terassilaudoitukseen upotettavien Airamin Malmi-maavalojen kanssa fiilis on tosi kiva ja näin tännekin, vielä vaiheessa olevaan tilaan saadaan sitä kaivattua lisää. Puhumattakaan tietysti siitä, miten pihavalaistus viimeistelee valmiin osan pihasta ja tuo sen kuuluisan pisteen iin päälle.




Airamin valikoimasta löytyy kattava tarjonta erilaisia piha- sekä asuntovalaisimia, koriste- ja jouluvalojakin. Pihavalaisimien jälleenmyyjiä ovat Airamin pihapiirivalaisimia myyvät rautakaupat, sähköliikkeet ja sähköurakoitsijat ympäri Suomen.


Tunnelmallisia pihahetkiä ja ihanaa viikonloppua!

tiistai 27. toukokuuta 2014

illy + Modo -arvonta: Coffee is always a good idea




Lattea aamulla, cappuccinoa (tai hyvää suodatinkahviakin) iltapäivällä, espresso päivällisen päälle.




Kahvi ja minä ystävystyimme vasta ollessani päälle parikymppinen, mutta nykyään päiväni ei käynnisty ilman sitä. Samoin oikein hyvän dinnerin syötyään jotain todellakin tuntuu jäävän puuttumaan, jos sen päälle ei nauti kupillista espressoa. Mammalomalla ollessani ryhdyin keittelemään kahvia itse itselleni, se oli silloin ihana oma hetki vauvan nukkuessa päiväunia. Kahvilla on myös sosiaalinen paikkansa. Esimerkiksi työpaikoilla monet parhaimmat työhön liittyvät tai -liittymättömät keskustelut käydään kahvikupillisen ääressä.





Kahvinystävänä ilahduinkin kovasti kun minulle tarjottiin mahdollisuutta arpoa blogini lukijoiden kesken laadukasta illy-kahvia, sekä kahvia makeuttamaan Modo-makusiirappeja.

Palkintoon kuuluu illy -suodatinkahvia, illy -espressoa sekä illy -kahvipapuja (kaikki kauniissa illyn metallipurkeissa) ja lisäksi kolme Modon kahvin maustamiseen sopivaa siirappia; karamelli, suklaa ja vanilja.

Palkinnon arvo on reilut 50 e ja sen lahjoittaa illy ja Modo.





Illyn missio on tuottaa maailman parasta kahvia käyttämällä vain parhaita kahvipapuja ja huipputeknologiaa. illy tuottaa vain yhtä kahvisekoitusta, joka koostuu yhdeksän eri kahvintuottaja-alueen pavuista. Pavut ovat kaikki käsinpoimittua 100 prosenttista Arabica-laatua. Tuloksena on aina sama ainutlaatuinen ja täydellinen maku, joka takaa täydellisen kahvinautinnon jokaisella kerralla.
Eri alueilla, eri ilmastoissa saadaan erimakuisia kahvisatoja. Näistä pavuista valmistettu kahvi vaihtelee maultaan ja koostumukseltaan. Juuri tästä syystä illy valmistaa vain yhtä sekoitusta, jonka laatu tai maku ei vaihtele koskaan. Tuloksena on vivahteikas ja täyteläinen maku – yksinkertaisesti täydellinen.
Modo-makusiirapit valmistetaan ainoastaan luonnollisista ainesosista ja ne sopivat kahvin maustamisen lisäksi myös esimerkiksi leivontaan tai drinkkeihin. Tuotteet ovat gluteiinittomia sekä laktoosittomia.



Arvontaan osallistut kertomalla miten sinä yleensä nautit kahvisi. Aamulla lennossa, iltapäivällä nautiskellen vai työpaikalla tietokoneen ääressä hörppien…

Kilpailuun voit osallistua lauantaihin 7.6. saakka, voittajan arvon sunnuntaina. Onnea arvontaan!


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Välillä sisälläkin




Viime viikkoina olen ollut niin huumaantunut alkavasta kesästä, silmissä puhjenneesta vihreydestä ja pään täyttävistä pihasuunnitelmista, että koti on jäänyt suuremmatta huomiotta. Buunannut ja siivonnut olen, järjestänyt vaatekaapit ja sen semmoista, mutta että olisin ostanut tänne (sisälle siis!) jotain - kukkia lukuunottamatta, etsinyt vaikka olohuoneen kipeästi kaipaamaa uutta mattoa, miettinyt uusia järjestyksiä tai sohvan koristetyynykomboa - ehei.

Menköön ihanan alkukesän, kirsikankukkien, aukeavien tulppaanien (istutetuista sipuleista nousee peräti kaksi - kiitti myyrät!) ja huumaavien tuoksujen piikkiin. Mutta kyllä sitä sisälläkin välillä ollaan, todisteena muutama kuva.








Onko siellä muitakin alkukesän huumaamia?

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Pihajuttuja


Äitienpäivää onkin vietetty kivan aurinkoisessa ja melkein lämpimältä tuntuvassa säässä. (Hei toukokuu, saisit nyt hieman tsempata ilmojen suhteen!) Kolmessa mummolassa kahvittelujen jälkeen ehdin illalla vielä pihahommiin, eikä sadekaan tällä kertaa sotkenut suunnitelmia.




Kastella ei tällä kertaa tarvinnut, joten käytin sen ajan itävän nurmen ja ihanasti kukkivan kaukasian pitkäpalon ihasteluun.




Sitten tartuin hommiin. Jatkoin eilen aloittamaani proggista, eli pengerretyn kivipuutarhani työstämistä. Istutin viikonlopun aikana tuijien juurelle seppelvarpuja ja niiden eteen samaista kaukasian pitkäpalkoa,  harmaa-ajuruohoa ja hopeahärkkiä. Istutusalue viimeistellään vielä mustalla kuorikatteella. Vielä ei juuri miltään näytä, mutta toivottavasti lähtisivät nyt kasvamaan. Kaukasian pitkäpalko pitäisi toimia ainakin, kokemukseni mukaan se tuuhenee ja leviää nopeasti, kukkii ihanasti ja tuoksuu mahtavasti. Sellainen ryöppyävä kukkamassa tähänkin siis, kiitos!






Aloitimme myös Kekkilän nurmikon rajauslistojen asentamisen, joiden avulla pihaan tulee samantien siistimpi ilme. Näistä lisää tarkemmin myöhemmin.

Istuttelin hieman myös muita maanpeitekasveja; taponlehteä ja kevätkaihonkukkaa. Pari köynnöshortensiaakin sain kaivettua maahan. Nyt kun saataisiin nurmikko vielä kasvamaan…




Kankeasta selästä kyllä huomaa, että viikonloppu on vietetty lapion varressa. Nyt hinkkaamaan kynnenalusia kynsiharjalla.

Kaunista äitienpäiväniltaa ja huikean hyvää alkavaa viikkoa!