sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ikea Norden tuunattuna





Sähköpostiin on pompahtanut muutaman kerran kysymyksiä meidän ruokapöydästä ja blogin statistiikasta huomaan että Villa Heddan ruokapöytä esiintyy hakusanana varsin usein. Pitänee siis  varmaan kertoa siitä tarkemmin :) Pöytähän näyttää tutulta mutta ei kuitenkaan ihan; se on Ikean koivuinen Norden, tuunattuna. 




Nordenista löytyy kaksi eri vaihtoehtoa: valkoinen (maalattua saarniviilua) ja massiivipuinen, lakattu koivu. Malliltaan pöytä on ihanan eleetön ja aikaa kestävä, iso koko ja jatkettavuus on tietysti plussaa – ilman jatkopalaakin pöydän ääreen mahtuu kolme tuolia rinnakkain. Värivaihtoehdot kuitenkin mietityttivät: en halunnut valkoista pöytää (koska meillä on valkoiset ruokapöydän tuolit, vaikka eipä se mikään syy kyllä ole), ja koivu ei mielestäni sopinut tammiseen lattiaan. Pöydän malli miellytti kuitenkin sen verran paljon, että uskottelin itselleni suitsait äkkiä hiovani pöydästä lakan pois ja käsitteleväni sen kätevästi uuden väriseksi. 

Eikä homma hankala ollutkaan, työläs kylläkin. Onneksi mulla oli sopiva tila missä askarrella; lähes tyhjä motivaatiokämppä hetkeä ennen muuttoa. Ja kuten arvaattekin, työläin osa oli saada pöydästä lakka pois. Aluksi kokeilin hioa käsin, eri vahvuisilla hiekkapapereilla. Pian kuitenkin vaihdoin hiomakoneeseen, kun meiltä sellainen löytyi. Käsin hommaan olisi varmasti mennyt vieläkin kauemmin, eikä se hirveän nopeaa sillä koneellakaan ollut.  




Kolmisen päivää kestäneen hionnan jälkeen (pari h/päivä -rytmillä) pääsin vihdoin pintakäsittelyvaiheeseen.. Googlailin eri käsittelyvaihtoehtoja ja pätevän K-raudan myyjän kanssa keskusteltuani päädyin Liberonin puuvahaan. Väriksi valitsin Salvian, joka on sävyltään ehkä lähimpänä harmahtavan vihreään taittavaa mutaa.

Nimestään huolimatta vaha on ihan juoksevaa petsityyppistä ainetta, jota levitetään pensselillä puun syiden suuntaisesti. Vaha kuivaa suht nopeasti, parissa tunnissa. Purkillinen riitti tämän kokoisessa pöydässä kertakäsittelyyn, tosin jalkoihin sain levitettyä toisenkin kerroksen. Yksikin levityskerta saa aikaan kauniin pinnan, mutta suunnitelmissani on uusia vielä käsittely ja saada väri näin hieman vielä tummemmaksi.




Laiskana Muuttokiireissä jätin käsittelemättä pöydän alla olevat luiskat, joilla pöytälevy pidennettäessä liukuu. Eihän niitä normaalisti näe, mutta vähän alaviistosta katsoessa käsittelemätön koivu (näitä ei oltu onneksi lakattu!) hiukan pistää silmään. Tokalla rundilla täytyy fiksata nämäkin.





Pöytää on nyt ahkerasti pyyhitty ja pesty reilut puolitoista vuotta. Vaha on kestänyt hienosti ja pöydän pinta näyttää edelleen hyvältä. Pikku tuunausprojekti siis onnistui ihan mainiosti. Helpommallakin tosin voisi päästä, ostamalla suoraan oikean värisen pöydän. :)


PS. Kuvat napattu Canonilta testattavaksi saadulla EOS 650D:llä ja 40mm:n objektiivilla; meni joulupukin listalle ihan samantien!



lauantai 5. lokakuuta 2013

Saniaisia maljakossa





Vaikka puiden lehdet alkavat jo olla ruskan kultaamia ja muut kasvit enemmän tai vähemmän ruskeahkoja, on luonnossa silti vielä jotain kirkkaan ja hehkuvan vihreää: saniaiset. 

Keräsin näitä ison kimpun koiran kanssa lenkkeillessä. Näyttävät ihanilta isossa valkoisessa Arabian maljakossa, vasten valkoista sohvaa ja seinäpintaa.





Kuulasta ja kirpeää viikonloppua!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Liuskekiveä sisäänkäynnissä




Sisäänkäynnin terassi alkaa olla nyt lähes viimeistelty. Pari viikkoa sitten työstettiin valmiiksi alunperin pyöreistä pylväsharkoista muuratut anturat, joista nuo kapeammat teräspylväät lähtevät.




Helppo ja nopea ratkaisu olisi ollut rapata pyöreät pylväsanturat samalla tummanharmaalla kuin talon sokkeli. Jostain syystä se pyöreä muoto ei kuitenkaan miellyttänyt meitä (noh, minua), halusin myös anturoiden päällystysmateriaaliksi mieluummin kiveä. Mielessäni oli sellaiset 50-luvun talojen ihanat liuskekivisokkelit, samaa fiilistä halusin näihinkin.

Teräsvaari kutsuttiin hätiin: ukki nakutteli jokaisen anturan ympärille neliskanttiset muotit, jotka sitten valettiin. Valun kuivuttua lähdimme kiviostoksille. Ostimme tummanharmaata liuskekiveä (näihin kolmeen meni reilun neliön verran), jota sitten miehen kanssa pilkoimme ja ryhdyimme sovittelemaan paikoilleen.

Parin ensimmäisen palan saumaamisen jälkeen iski pieni paniikki. Tajusin samantien, että liuskekivi ehkä kuitenkin toimii paremmin isoilla pinnoilla kuin pienillä aloilla. Se haaveilemani 50-luvun fiilis oli todella kaukana - näin vain silmissäni cantinawestin ja jonkin saluunabaarin välimuotohirvityksen. Mies rauhoitteli, eikä tietenkään muu auttanut kuin jatkaa. Onneksi työn edistyessä saluunafiilis pikkuhiljaa hävisi ja nyt olen näihin jo ihan tyytyväinen. Mutta huh, koskakohan oppisin olemaan panikoitumatta keskeneräisistä töistä?! Onko siellä ketään muuta hätähousua, joka odottaa samantien valmista lopputulosta?




Vähän hienosäätöä vielä (olisinhan voinut muuten pesaista tuon laatoituksenkin ennen kuvien ottoa...) ja sitten tämäkin osa taloa alkaa olla kunnossa.

Reipasta alkuviikkoa!