lauantai 5. tammikuuta 2013

Habitare Show




Täällä sitä ollaan, uudessa osoitteessa! Maanantai-ilta ja olen vieläkin poikki melkoisen viikonlopun jäljiltä. Lauantai-iltana treffattiin Casa-blogilaisten kanssa ja valmistauduttiin sunnuntain Habitare-show'hun. Koko eilinen päivä vierähti messuilla, Teuvon tentissä sekä kierrellessä ympäri messuhallia. Lanseeraustilaisuudet sujuivat ihan kivasti. Setit juontanut Teuvo Loman on tosi symppis tyyppi, jonka seurassa ja juttuja kuunnellessa jännitys karisi aika hyvin. Mutta yllättävän hankalaa se vaan on puhua mikkiin, isolla lavalla vielä. :)





Itse messuilla ei mielestäni mitään ihmeellisen mullistavaa ollut. By Nordin osastolla fiilistelin varmaan eniten ja pisimpään, Pandomon betonilattioita ihailin ja tietysti kiertelin Vepsäläisen kauniilla osastolla. Myös Trash Design -näyttelystä pidin. Muuten vähän ihmettelen sitä, miten Habitaressa vuosi toisensa jälkeen on ne valtavat osastot täynnä möhkälesohvia ja niitä tuhanteen suuntaan kääntyviä tv:n katselu-nojatuoleja...
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli mitä loistavin. Bloggaajakollegani täällä Casa-blogeissa ovat aivan ihania tyyppejä, juttu lentää ja tuntuu kuin oltaisiin tunnettu pidempäänkin. Uusi blogialustakin on mielestäni upeasti tehty ja näyttää kaikin puolin hyvältä. Kaikki kilkkeet omassa blogissani eivät ole vielä paikoillaan, mutta pikkuhiljaa laittelen tätä kuntoon.
Olisi tosi kiva kuulla mitä mieltä te olitte messuista - ja lanseeraustilaisuudestakin, jos satuitte silloin paikalle? Hauska olisi kuulla mielipiteitänne myös tästä uudesta sivustostamme!

PS. Sellainen bloggaaja olen, että en muistanut koko viikonlopun aikana kaivaa kameraani kertaakaan esiin. Oheisten kuvien lainasta kiitänkin Sisusta siis -blogin Fb-sivuja, Coconut Whitea ja Vastarintamaa (tässä järjestyksessä), kiitos!

1 kommentti:


  1. Irina - White & Fresh kirjoitti 17.9.2012 klo 22.36
    Tätäkin kautta vielä: oli kiva tavata eilen! Nyt on blogillakin kasvot :) Onnea portaalilanseerauksen johdosta! Hyvin veditte siellä lavalla, ei ainakaan yleisöön päin näkynyt jännitys.

    Mia kirjoitti 18.9.2012 klo 07.45
    Kiitti Irina! Lanseeraustilaisuuksista jäi kyllä tosi hyvä mieli, eli meillä ainakin oli hauskaa ;) No, kyllä muitakin kommentteja on kuulunut että kivasti meni. Ja Teukkahan nyt tietty on superhauska!

    sanna kirjoitti 20.9.2012 klo 08.55
    Wow mikä kaunotar! Ihanan tyylikäs olet

    Mia kirjoitti 20.9.2012 klo 09.36
    Sanna murunen! Ite oot!

    VillaKoira kirjoitti 10.10.2012 klo 22.15
    Päivitin uuden blogisi VillaKoiran listaan vanhan tilalle, vähän pimennossa ollut Villa Hedda tässä välissä, mutta täällähän on vaikka mitä uusia juttuja :), kiva! Ja Habitare postaus :) ! Kiitos vielä Habitare-lipuista, meillä jäi Casa-blogitilaisuus väliin, mutta muuten oli antoisat messut, käy kurkkaa "Villiksen" sivuilta kuvia, kun ehdit. Syysiloa :) !

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos!