keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Keittiön betonitasot

Saan aika usein kyselyitä betonitasoistamme; miten ne teimme, minkälaiset ovat käytössä, olemmeko niihin tyytyväisiä, jne. Ajattelinkin nyt tehdä niistä tarkemman postauksen, käyttökokemustakin kun on ehtinyt kertyä jo useammalta kuukaudelta.


Tasot ovat osoittautuneet todella ihaniksi sekä ulkonäkönsä että käyttömukavuutensa puolesta. Pinta hylkii vettä, ym. nesteitä todella hyvin, eikä mikään näytä imeytyvän mehiläisvahapintakäsittelyn läpi. Paitsi öljy; lieden vieressä on muutama öljypullon pohjasta tarttunut rinkula. Luulen kuitenkin että tämän saa suht. helposti häivytettyä, pintaan voisi levittää vaikka kerroksen parafiiniöljyä, joka hieman tummentaa tason väriä. Ajan myötähän pinta varmaan jonkin verran patinoituu, eli ehkä nämä öljyrinkulatkin uppoavat jossain vaiheessa tasoon ihan itsestään.


Tasot ovat myös erittäin helppohoitoiset. Tahrat ja vastaavat lähtevät niistä kevyesti pyyhkäisemällä pois. Ainut kohta ovat ne pienet ilmakuplareiät, joita joissain paikoissa on. Niihin uppoavat aika kivasti esim. hapankorpun pienet muruset! Ne saan poistettua kätevästi kuivalla rätillä pyyhkimällä, joskus olen myös imuroinut päydän pinnan kevyesti. Ei meillä niihin pikkuruisiin reikiin muruja sun muuta juurikaan kerry, aika ihme kyllä. Elintarvikekäyttöön tarkoitetulla lakallahan pinnan saisi tasaiseksi, mutta lakan mahdollinen halkeilu vähän arveluttaa. Mutta niinkuin olen jo aiemmin sanonutkin, mielestäni pienet industrial-rosot vain kuuluvat asiaan betonitasojen ollessa kyseessä.


Ilmakuplarei'istä vielä sen verran, että harjoittelu ja kokemus auttavat sileän pinnan teossa. Me lähdettiin tekemään tasoja aika kylmiltämme, mitään kokemusta tällaisesta ei etukäteen ollut. Ensimmäisessä tasossa kolmesta onkin selvästi eniten reikiä, toisessa vähemmän ja viimeiseksi tehdyssä tuskin ollenkaan. Kaikkia hierrettiin valuvaiheessa samalla tavalla, mutta näköjään loppua kohden eri otteella.



Meidän tasot tehtiin yhdistellen eri ohjeita. Keräsimme monista ne parhaimmilta vaikuttavat palat ja mixasimme yhteen. Varmasti parempiakin ohjeita on, mutta tämä toimi ainakin meillä hyvin.

Tasoja tehtäessä ensimmäisenä tulee eteen se kaikkein vaativin osa: muotin teko. Mittojen kanssa saa olla tosi tarkkana. Me teimme pohjan vesivanerista ja reunat rimoista. Välit tiivistettiin silikonilla että muotista saatiin tiivis.

Vanerin pintaan laitettiin hiukan rasvaa tarttumisen ehkäisemiseksi. Me sellaista viemäriliitoksissa käytettävää, kun muuta ei löytynyt.

Raudoituksena käytimme ruostumatonta harjaterästä.

Betonina meillä oli talvibetonia sen suht. nopean kuivumisen takia. Betonin sekoitus täytyy tehdä tarpeeksi hitaasti ettei massaan mene ilmaa. Sen kannattaa myös antaa odotella ämpärissä n. 10 minuuttia ennen muottiin kaatamista, kuplien ehkäisemiseksi. Massan kaatamisen jälkeen reunoja koputellaan muotin joka puolelta eli yritetään saada massa levittymään kaikkialle tasaisesti.

Me halusimme väristä ihan perus-betoninharmaan, mutta betonimassaahan voi halutessaan myös värjätä.

Tasojen annettiin kuivua peitettyinä kymmenisen vuorokautta ja niitä kasteltiin päivittäin halkeamisen estämiseksi. Tasojen kuivuttua muotit avattiin ja tasot nostettiin suoraan paikoilleen.

Tiskikoneen yläpuolelle tulevan tason pohjalle levitettiin kosteussuoja.

Tasojen ollessa jo paikoillaan hioimme niitä hiukan, esim. tiskialtaan reunoja jotka paikoin olivat terävät.

Pintojen kyllästysaineeksi valittiin mehiläisvaha, joka hierottiin tasoihin rätillä, annettiin imeytyä yön yli ja seuraavana päivänä kiillotettiin auton vahaus-/kiillotuslaitteella. Tämä tehtiin kaksi kertaa. Pinnasta tulee tällä tavoin mahtavan tuntuinen, aivan silkkisen sileä.

Kaiken kaikkiaan homma on aika helppo. Vaativinta on muotin tekeminen, varsinkin silloin jos tasoon tarvitaan aukkoja. Muutenhan homma hoituu aika nopeasti ja kätevästi, betonin kuivumista täytyy toki malttaa odotella. Suosittelenkin kokeilemaan, mahdollisesta rimakauhusta huolimatta. En olisi itsekään eka uskaltanut, mutta onneksi mies puhui mut ympäri. Nyt saan nauttia pitkään haaveilemistani betonitasoista joka päivä.


28 kommenttia:

  1. Näyttää todella hyvältä! Ja hienot oli ohjeetkin. Jospa meilläkin olisi joku kaunis päivä käyttöä niille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nuokku! Koitin muistaa kaikki ohjetta kirjoittaessani, mutta jatkossakin saa ilman muuta kysyä jos joku asia jäi arveluttamaan. Ehkä teilläkin on tällaiset vielä, mäkin haaveilin näistä aika monta vuotta.. :)

      Poista
  2. Kauniit tasot ja sopivat niin hyvin talon henkeen. Rohkea kokeilu todella kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Villa Vaahtokarkkiin! Munkin mielestäni sopivat meille niin hyvin. Kyllä nyt voi sanoa että kannatti kokeilla ja uskaltaa :)

      Poista
  3. Paljonko tuli tasojen kokonaiskustannukseksi suunnilleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kimmo, halpaa oli eli pari sataa suunnilleen. Kallein osuus tuosta oli ne muottivanerit. Niin, ja jos ei siis laske hintaa omalle työlleen. :)

      Poista
  4. Nuo tasot ovat kyllä niin kauniit, ihana oli lukea kokemuksia käytöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Celina! On pitänyt tehdä tämä postaus jo kauan, mutta toisaalta hyväkin että aikaa on ehtinyt kulua, onpahan ehtinyt nähdä minkälaiset tasot käytännössä oikein ovat.

      Poista
  5. Upeat! Olitte rohkeita ja viitseliäitä kun teitte itse. Kumpa itselläkin olisi samanlaista taitoa..).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna! Taito kyllä kehittyi tehdessä, ekaa lähdettiin tekemään pelkän rohkeuden voimalla :)

      Poista
  6. Ihan mielettömän upeat! Olenkin odotellut postausta käyttökokemuksista, mielenkiinnolla seurasin teidän tasojen tekoa. :) Jospa joskus itsekin moiset saisin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Esmeralda :) Tykkään kyllä näistä itsekin. Postaus on ollut suunnitteilla jo pitkään, mutta toisaalta hyvä että kesti, nyt on ainakin ehtinyt kertyä käyttökokemuksia!

      Poista
  7. Kiitos postauksesta! Tasot ovat upean näköiset ja kiva kuulla, että ne toimivat käytännössäkin. Täytyy myöntää, että epäillen seurasin teidän tasoprojektia ;). Ja mietin uskaltaisimmeko.....hmmhmm. Ja mietin edelleen. Meillä se menisi kyllä niin päin, että minun pitää puhua mies ympäri :).

    Pitempään lukeneena ja ensikertaa kommentoivana; teillä on hiano talo ja sulla huippublogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elna mukavasta kommentista!

      Joo täytyy myöntää että mua itseänikin arvelutti lähteä näitä tekemään. Ja kun silloin oli päällä tuhat muutakin projektia, mm. saada talo valmiiksi ;) Mutta samallahan ne siinä kaiken muun ohella valmistui ja onneksi onnistuivatkin ihan hyvin. Ylipuhumaan vaan, Elna! :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Niina! <3 Mäkin tykkään kyllä :)

      Poista
  9. Tasonne ovat todella upeat, ja juurikin täydelliset pienine rosoisuuksineen. Minusta se tekee juuri sen betonin luonteen! :)
    Itselläni on haaveissa betonitasot, tai oikeastaan niihin on jotakuinkin jo päädytty. Nyt mietinnässä on tiskialtaan hankinta. Teillä on kiva, tuo kulmikas malli. Onkohan franken mallistosta? Itse olen yrittänyt löytää jotakin aika vastaavaa.

    Kiitos vielä näistä betoniaiheisista postauksista. Vaikka me todennäköisesti saadaan apua "betonimieheltä", niin olen luvannut näyttää hänelle hommaa varten hiukan esimerkkejä ja kuvia, jotta tiedetään, mitä ollaan tekemässä. Varmasti palaamme siis blogiisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Uuden Kuun Emilia! :)
      Samaa mieltä olen, pieni rosoisuus kuuluu betoniin. Ja tosi kiva jos näistä postauksista on apua! Ohjetta ja kokemuksia kysellään usein, joten ajattelin laittaa kaiken saman postauksen alle helposti löydettäväksi. :) Ja tuolta sivupalkistahan 'betonitaso'-tunnisteella löytyy ne kaikki aiheesta kirjoittamani jutut.

      Meidän tiskiallas on Ikeasta, sieltä se kaikista isoin malli. Ollaan oltu siihen tyytyväisiä. Ja kokohan on tosiaan mainio, uunipellitkin mahtuu tiskaamaan ongelmitta.

      Poista
  10. Millä liititte betonitason toiseen noissa nurkissa? Jollain liimalla? Haaveile saarekkeeseen betonista tasoa, mutta koko olisi luokkaa 245*100. Onkohan se liian iso yhdellä laatalla tehtynä. Ajattelin nimittäin vaihtoehtoisesti, että voisin toteuttaa sen kahdesta laatasta, sauma poikkisuuntaan, jolloin laattojen koot olisivat 122,5*100. Saumaisin laatat sen jälkeen toisiinsa ja hioisin ja pintakäsittelisin ne yhdessä. Miltäs kuulostaa? Sullon kuiteski jo tuota valukokemusta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Me teimme saarekkeen tason kahdesta (pitkulaisesta) osasta, muuten siitä olisi tullut liian suuri ja painava. Näitä ei olla vielä liitetty yhteen, mutta ajattelimme laittaa saumakohtaan väritöntä silikonia (ohuen sauman). Ei se välttämättä sitä tarvitse, mutta olisi ehkä vielä viimeistellympi niin. Se toinen, ikkunan edessä oleva taso onkin kokonaan yhtenäinen.

      Saumaaminen voikin toimia hyvin, varsinkin kun teet hionnan ja pintakäsittelyn vasta sen jälkeen. Luulisin että sauma ei tällä tavalla jää näkymään. Me yritettiin myöhemmin korjata/paklata paria pientä koloa/epätasaisuutta mitä yhdellä sivulla oli, mutta nämä jäivät erottumaan ihan selvästi muusta pinnasta. Onneksi ne kohdat jäävät aika hyvin piiloon :)

      Toivottavasti onnistuu, tsempit!

      Poista
  11. Moi, osaatko sanoa kuinka pitkän tason pystyisi suurin piirtein tekemään betonista? Vai jätittekö muotin pinnan auki, jolloin voi periaatteessa kai tehdä kuinka pitkän tahansa? Vai aiheuttaako kuivuminen ongelmia kuten käyristymistä tai muuta?
    Kiitoksia vastauksesta jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Luulen että kotioloissa ei kannata hirveän pitkää tehdä, ainakaan ihan sen takia, että sitten tason nostaminen, paikalleen laitto, jne. alkaa olla painon vuoksi jo tosi hankalaa. Käyristymisen saa varmaan vältettyä 'hitaalla' kuivattamisella, eli sillä että muistaa kastella ja kosteuttaa kuivumassa olevaa tasoa tarpeeksi. Tällähän estää toki myös halkeilemisen.

      En tiedä osasinko yhtään vastata kysymykseesi, mutta kysy toki lisää jos siltä tuntuu! :)

      Poista
  12. Tervehdys, kun joka puolella kysellään ja ihmetellään miten betonitasoja tehdään niin ajattelin kirjoittaa.
    Olen itsekin ollut useamman kerran siinä tilanteessa että pyrin löytämään helpon ja hyvän tavan tehdä keittiöön betonitasot. Viimeisimpään asuntooni löysin erinomaiset työkalut tehdä tasot paikallaan valettuna. Tilasin reilu vuosi sitten omaan keittiöön jenkkilästä muotit ja muutaman muun apuvälineen heidän valikoimastaan. Ja tasot onnistuivat erinomaisesti. Nyt olen kyseisten tuotteiden maahantuoja, sen verran hyviä materiaalit ovat. Tämä tuntuu varmasti mainokselta, mutta kuten kerroin olen itsekin ollut muutaman kerran vuosien saatossa ihmettelemässä että miten ja mistä betonitasot voisi tehdä helpommin ja miten ne käsitellään. Nämä kaikki tuotteet löytyvät verkkokaupastani.
    Koska betoni on mahtava materiaali ja moni haavelee betonitasosta mutta pelkää että niiden tekeminen on hankalaa, päinvastoin nyt varsikin kun ne voi valaa paikallaan. Jos haluatte lisätietoja tai ohjeita voitte soittaa tai meilata, yhteystiedot ja tuotteet löytyvät osoitteesta www.zcounterform.fi
    Autan mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä, Mika! Hienoa että Suomeenkin saadaan vihdoin tämän tyyppisiä tuotteita, varmasti oiva apu monelle betonitasoista haaveilevalle. Itse muottien tekeminenhän ei loppujen lopuksi vaikeaa ole, ja kaikki tähän tarvittavat välineet löytyvät helposti rautakaupasta. Tarkka on tietysti oltava, ja siitä sen hankaluuskin sitten tulee; millit täytyy olla juuri kohdillaan että saat esim. sen tiskialtaan aukon täsmälleen oikealle kohdalle :) Nuo käsittelyaineet ovat ihan loistojuttu, näitähän ei ole aiemmin Suomesta saanut. Kiinnostaisikin kuulla näistä lisää, täytyypä lukea saitilta tarkemmin...

      Poista
    2. Sehän siinä onkin että betonitason tekeminen on todella helppoa. Betoni kestää kuivua suhteellisen kauan, joten vaikka olisikin ensimmäistä kertaa tekemässä betonitasoa ei tarvitse stressata kiireen kanssa. Tason pinnan ehtii sliippaamaan eli tasottamaan moneen kertaan jotta siitä saa varmasti sileäpintaisen. Myymissäni muoteissa on erinomaista se että tasot voi valaa paikalleen suoraan, ei tarvitse nostella tai siirrellä jälkikäteen ja voi tehdä niin pitkän ja ison tason kun haluaa, sekä etureunan muodon saa valita useammasta eri vaihtoehdosta. Käsittelyaineista tosiaan löytyy useampaa versiota, jolla tasosta saadaan sen näköinen kun haluaa, esim. matta- tai kiiltäväpintainen. Sivuiltani löytyy video jossa testataan noita käsittelyaineita: http://fi.zcounterform.fi/page/3/videot ja viides video ylhäältä laskettuna. Itseäni on harmittanut todella paljon se, että tiedon saaminen tasojen tekoon on ollut aika vaikeaa, vaikka tasojen tekeminen on todella helppoa. Tarkoitukseni on tosiaan jakaa tietoa tasojen tekemisestä niin paljon kun vain voin.

      Poista
  13. Hei! Kiitos postauksesta, tästä oli meille todella paljon iloa, kun ryhdyímme pohtimaan betonitasoja. Nyt on ensimmäinen kokeilu muoteissa muhimassa. Tällä hetkellä pohdimme noita pinnoitusvaihtoehtoja. Jotenkin tuo mehiläisvaha tuntuisi hyvältä, keittiöstä kun on kuitenkin kyse. Miten vaha on teillä kestänyt käytössä, esim. happojen (sitruuna, etikka, tms.) ja kuuman kanssa? Käytättekö aina pannunalusia, jos kuumaa laskette tasolle?
    Toinen kysymys mikä on itsellä herännyt liittyy taas tasojen asennukseen. Miten olette kiinnittäneet tasot kaappeihin? Entäs tuo teidän allas, miten kiinnititte sen altapäin?
    Kiitoksia oikein paljon jo etukäteen, jos ehdit ihmettelyihini vastaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva jos tästä on hyötyä ja iloakin vielä! :) Mehän pinnoitimme tasot mehiläisvahalla ja pääsääntöisesti se on kestänyt hyvin. Kuuma ei jätä siihen jälkeä (tai sitten ei vaan olla laskettu tasolle mitään tarpeeksi kuumaa :). Öljypullon pohjista on jäänyt tasoihin muutama laikku ja sitruunatippoja tipahtelee aina silloin tällöin... Sitruuna on sellainen, joka 'syövyttää' hapollaan vahan pois. Pinta tuntuu näissä kohdin aavistuksen karheammalta, mutta muuten laikkua ei juurikaan edes näe. Paitsi silloin kun tason pyyhkii kostealla rätillä, silloin vahattomat kohdat näkyvät tummempina. Onneksi näitä ei montaa ole, ja nyt osaamme olla tämän suhteen jo tarkkana.

      Tasoja ei ole kiinnitetty mitenkään, ne on vaan nostettu paikoilleen. Ovat niin painavia, että eivät kyllä liiku tuosta taatusti mihinkään :) Allas on kiinnitetty alhaalta päin joillain kiinnikepalasilla, jotka muistaakseni tulivat altaan mukana. Allas on jo itsestään aika tiukasti paikoillaan tason ja alapuolen kaapin välissä.

      Toivottavasti sait vastauksia ihmettelyihisi. Onnea kokeiluihin ja muhimiseen!

      Poista
  14. Tervehdys, pakko ottaa osaa tähän pinnoituskysymykseen. Betonin huokoset pitää saada kiinni, joten suosittelen käyttämään Z Counterformin SiAcryl tuotetta. Se sulkee betonin huokoset niin että sitä ei tarvitse käsitellä uudestaan. Ikinä. On myös turvallinen käytää keittiössäkin, se imeytyy betonin huokosiin. Tuote on vesipohjainen, levitettäessä ei tule hajuja tai höyryjä. Erittäin helppo käyttää ja levittää. Betonin pinta jää betonin tuntuiseksi, eli luonnollinen tuntuma tasoon. Täältä löydät lisätietoja: http://fi.zcounterform.fi/product/23/z-siacryl-14--pinnoite, kannattaa katsoa tuotevideot siltä samalta sivulta vähän alempaa. Tuotetta testataan mm. etikalla ja sitruunan mehulla, sekä neuvotaan miten se levitetään.
    Terveisin, Mika Counterform Distributionista.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos!