tiistai 6. maaliskuuta 2012

Verhopohdintoja vol. 100

No. Viime kerralla kun aiheesta kirjoittelin, olin jo oikeastaan päättänyt että puiset valkoiset sälekaihtimet meille tulee. Kevätauringostako johtunee, mutta nyt ajatus ei tunnu enää yhtään hyvältä. Tykkään sälekaihtimista tosi paljon, etenkin puisista, mutta niiden pölyn keräävyys on jotain järkyttävää.

Tällä hetkellä vaaka kallistuu uhkaavasti tällaisten Screen-rullaverhojen suuntaan. Valkoisena.



Kuvat: Artic-kaihdin

Screen-rullaverho on sisältä päin läpikuultava; näkymä ulos säilyy verhojen ollessa alhaallakin. Verhot estävät lämmön siirtymisen sisätiloihin tehokkaasti, päästäen kuitenkin valon sisään. Kuulostaa hyvältä. Livenä en ole näitä nähnyt, mutta tarkoitus olisi mennä katsomaan piakkoin.

Laura Kiveä ja unelmia-blogista kirjoitteli tänään Magic Light-kaihtimista, nämä vaikuttavat myös ihan potentiaalisilta. Kyseessä on sälekaihtimen ja rullaverhon yhdistelmä. Nämäkin pitäisi nähdä luonnossa, pelkästään kuviin en uskalla luottaa. Näyttävät kuitenkin kivoilta, mutta ovatko säleiden auki ollessa jotenkin.. liian raidalliset?




Kuvat: Apollokaihdin

Ihan kokonaan en sälekaihtimista luovu. Keittiöön aion sellaisen laittaa, ja alakerrassakin joihinkin ikkunoihin.

Itseni tuntien jatko-osa tälle postaukselle on odotettavissa parin viikon kuluttua; jos sitten kuitenkin joka ikkunaan ne sälekaihtimet. 

Kiitokset Lauralle inspiraatiosta!

21 kommenttia:

  1. Olen myös ajatellut valkoisia puusälekaihtimia, mutta minäkin kallistun näin kevätauringon myötä noihin screen-verhoihin. Minun kuntosalillani ovat sellaiset, ja toimivat kyllä hyvin. Ulos näkee, muttei sisälle. Habitaressa näin raidalliset, ja nekin kivat, jos tykkää raidoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hanna, kiva kuulla kokemuksia. Minä en ole tainnut noita nähdä missään, tai sitten en ole vain kiinnittänyt huomiota. Täytyy ehdottomasti nähdä ja päästä hypistelemään molempia, sitten vasta pystyn päättämään. Kunhan sitä joskus ehtisi... :)

      Poista
  2. tiedätkö onko tuo screenkaihdin sellainen että pimeällä näkee ulkoa sisään? Mä olen sellaista etsinyt että näkisi sisältä ulos mutta ei ulkoa sisään. En myöskään jaksa kaihtimia pölystä pyyhkiä! Makuuhuoneissa ja wc:ssa on kaihtimet tavan ikkunoissa,mutta noi kiinteät... Meilläkin on 9 ikkunaa + 2 ovea. Jokaisen kun kerrallaan rullaa alas ja ylös niin menee aikaakin kivasti... Huoh, pohdittavaa riittää! Ja nuo raidalliset on mun makuun liian raidalliset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Apila! Meinasin eka vastata että ei taida näkyä pimeällä sisään, mutta Sammakkoprinssi tuossa alhaalla kertoo, että näkyykin. Ajattelin tentata myyjää vielä aiheesta. Jos näkyy jonkun verran, niin se ei mua haittaisi, mutta jos loistaa samalla tavalla kuin valoisaan aikaan näkyy sisältä ulos, niin ei se sitten oikein käy :) Pohdittavaa kyllä riittää tämän asian kanssa, ei ole helppoa ei :D

      Poista
  3. Moikka,
    Mä tykkäisin noista ekoista kuvista -- valkoisena ois varmaan hienot :)!
    Sälekaihtimissa on omat puolensa, mutta ne pölyyntyy..nyt jos olisin viisaampi -- olisin jättänyt ikkunoista sälekaihtimet kokonaan pois (nyt oli valmiiksi asennettuna).
    T,Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kati! Valkoisena minäkin noita meille ajattelin, näyttävät varmasti kivoilta! Sälekaihtimet ovat niin kivat, mutta se pölyjen pyyhkiminen ei kyllä kiehdo yhtään. Vanhassa asunnossa meillä oli kaihtimet ikkunoiden välissä ja ne pölyyntyivät silti.. :)

      Poista
  4. Screen-rullaverhot vaikutti toosi kivoilta, kiitos vain vinkistä! :) Meillä ei mettäpusikossa tule olemaan hirveesti sisälle näkijöitä, kun ei ole naapureita, joten kaihtimia ei tule. Mutta nämä vaikutti hyviltä, lämpö ei pääse sisälle, mutta auringon valo kyllä. Sopisi juuri meille. Mahtaakohan olla hintakin kohdillaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, Catherine! Ideaali mun mielestä olisi juuri tuo niinkuin teillä, ettei tarttisi verhoja ollenkaan. Meillä vaan on tietä ja naapureita joka puolella, eli jotain näkösuojaa tarvitaan. Hintakin oli näissä ihan ok.

      Poista
  5. Voi meilläkin on verhoja pohdittu tuhat kertaa... Minäkin olin kallistumassa valkoisiin screen-verhoihin, mutta sitten kun selvisi että pimeällä sisältä näkyy ulos niin ei enään vaikuttanutkaan niin hyvältä näin kun kuitenkin rakennetaan ihan tihesäti asuttuun kaupunkiin. Mielenkiinnolla jään seuraamaan mihin lopulta päädytte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on kyllä asia jota voisi pohtia loputtomasti - ainakin minä! :) Meillä on ihan sama, eli rakennetaan tiheään asuttuun paikkaan, joten jotkut verhot tarvitaan. Millä tavalla noista Screen-verhoista näkyy pimeällä sisälle, samalla tavalla kuin päivällä sisältä ulos verhojen ollessa alhaalla? Jos näin on, niin sitten noi ei valitettavasti taida meille käydä. Eli taas ollaan nollapisteessä pohdintojen suhteen.. :)

      Poista
  6. Suosittelen pystylamelliverhoja jos ikkunoissa on vähänkin korkeutta. Niitä saa myös screen-kankaalla ja toimivat erinomaisesti (oma kok.). Nuo säekaihtimet voivat olla hankalakäyttöiset lamelliverhoihin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi anonyymi, kiitos vinkistä! Monet kehuvat lamelliverhoja, etenkin niiden käyttöominaisuuksien takia. En muuten tiennytkään että niitäkin saa eri kankailla/tuolla screen-kankaalla. Ne eivät vaan kuitenkaan tunnu ihan meidän jutulta, vaikka monilla ne tosi kivoilta näyttävätkin.

      Poista
  7. Hyvältä näyttävät nuo Screenit. Kiitos vain vinkistä. Meillä ovat naapurit niin mukavasti kaukana kriittisistä ikkunoista, että sisälle näkyminen ei haittaa. Ihanaa noissa on se, että niiden ollessa alhaalla näkyy ulos. Juuri tällaistä ratkaisua ihalin tänään Kuopion Punnitse & Säästä -liikkeen ikkunassa ja pohdin, että mistähän tuollaisia saisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mervi, eipä kestä! Minäkään en verhoja laittaisi ollenkaan, jos ei tarvitsisi. Screenit vaikuttavat kyllä kaikin puolin hyviltä, ainoastaan tuo nyt esiin tullut ominaisuus, eli antavatko ne mitään näkösuojaa pimeällä, jos sisällä on valot. Täytyy vielä selvitellä tätä...

      Poista
  8. Kerro sitten mihin päädytte, näitä screen-kaihtimia mekin olemme suunnitelleet. Tosin jos tosiaan näkee sisälle niin ei ole kiva. Ajateltiin niitä talon ulkopuolelle, siten saa suurimman hyödyn kesällä. Tarkemmin emme ole vielä asiaa selvitelleet, mutta onhan tässä onneksi vielä hetki aikaa. Valkoinen sopisi meillekin väriltään paremmin, mutta jostain olen saanut käsityksen että musta olisi miellyttävämpi silmälle kun katsoo ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoitan heti kunhan olemme jotain asian suhteen päättäneet. :) Viime viikko tuli ja meni, emmekä ehtineet käydä katsomassa verhoja vaikka piti, eli vieläkään en tiedä miltä nämä screenit luonnossa näyttävät.

      Varmasti ihan totta, että musta ikäänkuin häviää sisältä ulos katsoessa, valkoisessa verhossa samaa efektiä ei varmaankaan ole. Mutta kun se muuten sopisi paremmin.. :)

      Poista
  9. Heippa,
    meille kans on mietitty valkoisia puusälekaihtimia keittiön ja ruokailutilan ikkunoihin. Siis ei ikkunan väliin, joten tuo pölyasia mietityttää myös.

    Meidän entisillä naapureilla on tuo screen-kaihdin mustana, korkean olohuoneen ikkunoissa talon ulkopuolella. Siitä ei kyllä näy erityisen selkeästi sisään pimeällä, valaisimet ehkä erottuvat, mutta kyllä tuovat näkösuojaa. Voisin kysellä heilta tarkempia tietoja ja kertoa tännekin, jos kiinnostaa. Kyseessä siis tosiaan musta tuote, eli ei ehkä sitten ihan sama valkoisen kanssa - tai jotenkin kuvittelisi, että siitä saattaisi näkyä paremmin sisään. Meillekin siis tulisi valkoiset ja sisäpuolelle taloa, jos tulisi, eli valkoisesta versiosta kaipaisin minäkin tietoja. :)

    Valkoisesta tulee myös mieleen se, mitä opin makkarin verhoja ostaessa - tumma on ikkunassa "aineettomampi" kuin valkoinen, eli tummasta näkyy paremmin ulos kuin valkoisesta. Siis sisältä näkee paremmin ulos. Uskoisin, että voisi päteä myös näihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Liisa,
      kyllähän ne pölyt tietysti saa pyyhkimällä pois, mutta mä en jaksa/unohdan sen tehdä tarpeeksi usein, että näyttäisivät siistiltä... Siitä huolimatta aion laittaa muutamat puiset. Eihän sitä tiedä vaikka parantaisin tapani? :)

      Ok, oli kiva kuulla tarkempaa tietoa tuosta pimeällä sisään näkymisestä. Voi olla että valkoisen verhon kanssa tilanne on vähän eri, täytyy selvittää. Kiitos sullekin jo etukäteen jos jaksat kysellä naapureiltasi! :)

      Musta väri on varmasti silmälle miellyttävämpi ulos päin katsoessa. Sen takia varmaan valmistajan esimerkkikuvissakin kaikki verhot olivat mustia? :)

      Poista
    2. Näin juuri tämän kaverini ja tässä tuoreeltaan hänen kokemuksensa, nyt kun vielä muistan. :) Heille oli nimittäin ekaksi tullut vahingossa valkoisena se screen, joten kokemusta olikin sitten molemmista. :)

      - Talon ulkopuolelle laitettuna screen pitää huoneiston viileämpänä kuin sisälle laitettuna, koska ei päästä lämpöä lävitseen.

      - Kummastakaan ei näkynyt pimeällä ulkoa sisälle selkeästi. Esim. lamput näkyvät ja jotain hahmoja, kuten muistelinkin.

      - Valkoisesta näkyy pimeällä paremmin sisältä ulos, kun taas päiväsaikaan mustasta näkyy hyvin. Mustasta ei pimeällä näy juuri mitään ulos.

      - Valkoisen kanssa häikäisyä oli enemmän, eli aurinko pääsee paistamaan sisälle enemmän kuin mustasta

      Toivottavasti näistä oli hyötyä! :)

      Poista
    3. Aaah, tuosta mustan aineettomuudesta olikin jo edellisessä kommentissa... No, pitänee siis ainakin paikkansa :)

      Poista
    4. Suurkiitokset Liisa selvityksistä! Näistä oli paljon apua! :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos!