maanantai 6. helmikuuta 2012

Maalia ja liian myöhään tajuttuja juttuja

Alla muutamia kuvia viikonlopulta. Yläkerran katto ja olkkarin seinät ovat saaneet maalia yllensä! Katto on maalattu nyt kahteen kertaan ja se näyttää jo tosi hyvältä.



Muutamia spottejakin on taas laiteltu paikoilleen.


Viikonloppuna älysin jutun, mikä nyt vähän harmittaa. Keittön kulman. Jostain blogista bongasin viime keväänä idean, mikä tuntui ratkaisevan kummallisen kulmakaappiongelman täydellisesti. Siihen saakka olimme pähkäilleet että miten kaapin saisi kivasti ja fiksusti laitettua ikäänkuin pöytätason päälle. Emme halunneet mitään kaapin alle jäävää koloa, kippiovikaan ei kuulostanut hyvältä, jne. Kunnes sitten törmäsin ideaan, jossa kulma jätetään kokonaan pois ja tila hyödynnetään seinän toisella puolella (näin saimme lisää tilaa seinän toisella puolella olevaan makuuhuoneen kaapistoon). Keittiössä kaappeja on niin paljon, että säilytystilan vähenemiseen tämä ei juurikaan vaikuttanut.

Ko. kulma siis tuossa ikkunan vasemmalla puolella.

Nyt viikonloppuna keksin, että tuohon olisi voinut tehdä muurattuja hyllytasoja, jotka olisivat olleet syvyydeltään n. puolet kaappien syvyydestä. Hyllyt/aukot olisi käsitelty ja tasoitettu samanlaiseksi kuin seinät,  eli ne olisivat näyttäneet seinään 'upotetuilta'.

Mutta ei voi mitään, tämän voi taas siirtää kansioon 'liian myöhään tajuttuja juttuja'. Ehkä mä pistän muutaman avohyllyn ikkunan oikealle puolelle, vaikka toisaalta sääli pilata ihanaa tyhjää seinäpintaa niillä. Mitä mieltä te olette, laittaisitteko?

Ikkunan oikealle puolelle pari hyllyä?

Alakerrassa tehdään vielä katon alaslaskuja. Alhaalla on niin paljon seiniä, että hommaan menee näköjään kauemmin kuin yläkerrassa meni. Vaikka ylhäällä katto on melkein tuplasti korkeammalla (ja vinokin vielä), oli levyt silti nopeampi laittaa. Nyt leikellään ja nostellaan ja asetellaan, loputtomiin. Ja niiden lisäksi tietty välillä vähän hiotaan. Hiotaan varmaan vielä silloinkin, kun ollaan jo muutettu...


Takan muuraamista varten on hankittu noita takan oikealla puolella näkyviä levyjä (mitäköhän mahtavat olla nimeltään?). Ennen muurausta täytyisi selvittää mistä takan savuttaminen johtuu, onko vika itse takassa vai ainoastaan sen säädöissä, tms. Vai kenties polttajissa? Olemme yrittäneet saada myyjää paikalle tsekkaamaan jo päivätolkulla, mutta vielä ei ole näkynyt. Odotellaan.

Tänään olen muuten pakannut! Olen kotona pienen vatsatautisen ukkelin kanssa (voi jo ihan hyvin) ja hänen kanssaan olemme latoneet tavaroita boxeihin. Työhuoneessa alkaa olla jo hieno kasa pahvilaatikkoja. Ihanaa!

Hauskaa alkavaa viikkoa - niin mahtava ilma tänään!

6 kommenttia:

  1. AUTS, tunnistin "tuskan" myöhään tajuttuja juttuja... Itse en ole niitä vielä listannut, säästääkseni itseäni, mutta muutama asia tulee äkkiseltään mieleen -yritän keksiä ratkasuja kuinka ne saisi "toimimaan" tai ainakin vähemmän "ärsyttäviksi". Toisaalta uskon että siinä kohtaa, kun pääsee muuttamaan ja tekemään sitä kotia "viimeisillä" sisustuksilla (huonekalut, tekstiilit & piensisustustavara) niin aika pieneltä ne myöhään tajutut jutut tuntuu jos niitä muistaakaan -tai näin uskottelen itselleni ;)

    Tsemppiä loppu jo häämöttää ja hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Tällaista se varmaan monella on, millään ei voi etukäteen tajuta kaikkia juttuja vaikka niitä miten miettii ja suunnittelee. Mäkin kyllä toisaalta uskon että sitten muutto- ja sisustusvaiheessa niitä juttuja ei varmaan enää edes muista eikä huomaa. Saa nähdä alkavatko ne ärsyttämään taas joskus myöhemmin. Ehkä, ehkä ei :)

      Tsemppiä teillekin! :)

      Poista
  2. Mulla on kanssa monta pähkäiltyä asiaa, joita on miettinyt ja jäänyt vaivaamaan että olisi pitänyt tehdä kuitenkin näin tai olisi pitänyt tajuta aiemmin. Myös materiaalien kanssa havaitsen samaa... etenkin laattojen. :) tsemppiä edelleen loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Apila! :) Laattoihin ja muihin matskuihin olen toistaiseksi ainakin ollut tyytyväinen, jännityksellä vaan odotan mahtaako paljastua vielä jotain mikä ei ole mieleen aiemmin putkahtanutkaan vaikka olisi pitänyt...

      Poista
  3. mä en laittais seinälle mitään hyllyjä! :) -i-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en mäkään nyt, huomenna voi olla aatos eri? :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos!