torstai 26. toukokuuta 2011

Maatyöt, check

Maatöitä tuomen katveessa.

Nyt on monttumme valmis ottamaan vastaan anturamuotit. Kuoppa on sepelöity, tasoitettu, maapiiri- ja salaojaputket laitettu ja viimeisetkin louheen rippeet viety pois.

Tänään olimme taas tontilla koko perheen voimin. Päivä oli kaunis, mutta tosi tuulinen. Kuoppaan ei kuitenkaan tuuli käynyt, päinvastoin siellä oli jopa kuuma. Söimme herneitä ja mittailimme mihin kohtaan tulee mikäkin ja kenenkin huone. Vielä ennen kotiin, eikun motivaatiokämppään lähtöä kävimme läheisessä kahvilassa syömässä maatöiden päättymisen kunniaksi jätskit. Ensi viikolla ryhdytään anturahommiin ja sitä seuraavalla viikolla saapuu ensimmäinen kuorma harkkoja.

Pienin perheenjäsen nukkuu päikkäreitään kaivinkoneen huristessa taustalla.

Tontti hiljenee. Anturaa odotellessa.

2 kommenttia:

  1. Moikka! Samoilla urilla mennään!! Meillä raksalla alkaa huomenna keskiviikkona anturoiden teko :-) Upeelta tuntuu, että vihdoin alkaa oikea RAKENTAMINEN!!

    Muuten hassua myös se, että meidän vanha koti on tuolla samalla kadulla, missä teidän raksa. Noista kuvista ei siis helposti todellakaan tunnista paikkaa, jos ei siis oikeasti tunne nurkkia. Rupesin vain tässä tiiraamaan, kun jotenkin oli niin kamalan tutun näköistä :-D

    VastaaPoista
  2. Moikka! Meillä on ihan sama aikataulu, tänään alkaa anturoiden teko. On kyllä niin mahtavaa, ja on tätä odotettu! :)

    Ihan totta, me ollaan siis teidän vanhoilla kulmilla? Missä päin tästä meiltä asuitte? Onpa hauska sattuma! Jos kiinnostavia juoruja naapurustosta, niin pistäpä tulemaan ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos!