perjantai 15. huhtikuuta 2011

Viikon satoa

Mikä perjantai! Aurinko paistaa, lokit kirkuvat ja peipposet visertävät, tuntuu jo ihan kesältä. Jäätkin varmaan lähtevät ihan näinä päivinä; viiden viime vuoden aikana se on tapahtunut aina esikoisen synttäreiden aikoihin.

Tontilta kaatuivat puut siis alkuviikosta. Tuomi jäi, mutta vanha omenapuuraukka sai sittenkin lähteä. Oli niin sammaloitunut, että sen kaataminen olisi todennäköisesti ollut joka tapauksessa pian edessä. Eilen maaurakoitsija ilmoitti, että hän voisi aloittaa kuopan kaivamisen jo tänään (toi eilen jo koneenkin tontille), mutta eihän se onnistunut; puut ja risut kuljetetaan pois vasta tämän päivän aikana. Eilen illalla merkkasimme ja mittasimme kuopan paikan. Kaikki on siis valmiina maanantaiaamua varten, jolloin kaivaminen alkaa.

Aurinkoista viikonloppua ja leppoisaa palmusunnuntaita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos!