perjantai 18. maaliskuuta 2011

Viikko pakettiin

Uskomattoman hidasta puuhaa tämä rakentaminen. Jouduimme siirtämään aloituskokousta aikatauluongelmien takia, eikä sitä maaurakoitsijaakaan vielä ole. Tulemme todennäköisesti teettämään maaurakan yhdessä naapureidemme kanssa; tonttimme on osa taloyhtiötä, jonka muodostamme kahden naapuritalon kanssa. Maaurakoitsijoilla on tällä hetkellä varaa valita työnsä ja meidän projektimme, jossa kahdella tontilla joudutaan myös paaluttamaan (onneksi ei meidän, on nimittäin aika kallista puuhaa moinen) on sen verran hankalampi, että helpommat tontit taitavat ajaa edelle.

Me kaikki naapurukset aloitamme rakentamaan samaan aikaan, mutta kaikki vastaavat rakentamisistaan itse. Synergiaa saamme teettämällä osan urakoista yhdessä; tässä vaiheessa maatyöt, sähköliittymän, sekä vesi- ja viemärijärjestelmään liittymisen. Liityntä tilataan kun maaurakoitsija on kaivanut putket ja ojat auki. Samoin sähköliittymä. Tonneja kertyy maksettavaksi tasaista tahtia, onneksi nämä kulut saamme jaettua kolmeen osaan.

Esikoisen kanssa olemme jo miettineet tulevia lastenhuoneita (pikkusisko kuulemma häiritsee niin kovasti nukkumaan mennessä, että oma huone olisi saatava jo mahdollisimman nopeasti - vaikka samalla äiti huomaa, että jo pelkkä ajatus omasta huoneesta taitaa vielä olla aika jännittävä). Pohjapiirustuksia piirrellään ja värejä mietitään, yhdestä seinästä on kuulemma tulossa vihreä. Eikun violetti. Minä tsekkasin yksi ilta Tolixin sivut, http://www.tolix.fr/ (keittiön saarekkeeseen tulossa Tolixin baarijakkarat) ja huomasin heillä myös tosi kivoja lasten kalusteita, mitä en olekaan aiemmin tiennyt Tolixilla olevan. Voi kun oltaisiinkin jo näin pitkällä, että kalustus olisi se ainut mietinnässä oleva asia. Menen kohta ja ostan BobCatin, ja alan kaivuuhommiin itse. Himputti sentään.

Söpöt, vai mitä? Kuva: Tolix

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos!